Lainkäytön yhtenäisyyden varmistaminen ei kuitenkaan edellytä katseluyhteyttä kaikkiin oikeudenkäyntiasiakirjoihin vaan ainoastaan päätös- ja ratkaisutietoihin sekä ratkaisuasiakirjoihin eli tuomiolauselmiin, tuomioihin ja päätöksiin. AIPAan ja HAIPAan on tarkoitus tallentaa kaikki oikeudenkäyntiasiakirjat, minkä vuoksi katseluoikeus tulisi rajata tuomioistuinten ratkaisu- ja päätöstietoihin sekä ratkaisu- ja päätösasiakirjoihin. Jos yksittäistapauksessa olisi tarve myös muiden oikeudenkäyntiasiakirjojen saamiselle, oikeudenkäyntien julkisuuslait mahdollistavat sen. Jotta katseluyhteys kohdistuisi vain tarpeellisiin tietoihin, muut oikeudenkäyntiasiakirjat kuin päätökset ja tuomiot tulisi rajata katseluyhteyden ulkopuolelle. Oikeuskäytännön yhtenäisyyden varmistaminen helpottuisi ja yhdenvertaisuus oikeuskäsittelyissä lisääntyisi, jos tuomioistuimella olisi katseluoikeus toisen tuomioistuimen ratkaisu- ja päätöstietoihin sekä -asiakirjoihin niin julkisissa kuin salassa pidettävissä asiaryhmissä. Kun katseluoikeus olisi ainoastaan toisella tuomioistuimella, jolla jo nykyisen sääntelyn perusteella on oikeus diaari- ja päätöstietojen käyttämiseen 12 §:n 1 momentissa mainituilla perusteilla, riski tietojen väärinkäytöstä on vähäinen. AIPA- ja HAIPA-järjestelmiin on mahdollista rakentaa katseluyhteys, joka edellyttää tietojen käyttötarkoituksen selvittämistä. Salassapitosäännöksillä toteutetaan muun muassa perustuslain 10 §:ssä turvattua yksityiselämän suojaa. Yksityiselämän ja henkilötietojen suoja varmistettaisiin siten, että katseluoikeus rajattaisiin oikeuskäytännön yhtenäisyyden varmistamisen kannalta tarpeellisiin ratkaisuasiakirjoihin, ja että erillissääntely koskisi edelleen salassa pidettävien asiakirjojen luovuttamista. 12 §:ä tulisi täydentää siten, että tuomioistuin voisi katsella valtakunnallisesta tietovarannosta toisen tuomioistuimen tallentamia ratkaisutietoja ja -asiakirjoja salassapitosäännösten estämättä silloin, kun tietojen katselu on tarpeen lainkäytön yhtenäisyyden varmistamiseksi. Muutos ei laajentaisi tuomioistuinten oikeutta saada salassa pidettäviä asiakirjoja, mutta menettely ratkaisutietojen katsomiseksi kevenisi, kun se toteutettaisiin suoraan katseluyhteydellä. Katseluoikeuden tulisi olla tuomioistuimella eikä yksittäisellä tuomarilla vastaavasti kuin jo voimassa olevassa tietojärjestelmälain 12 §:ssä. Myös oikeudenkäyntien julkisuuslakien perusteella asiakirjat luovutetaan toiselle tuomioistuimelle, ei yksittäiselle asiaa käsittelevälle tuomarille.
Tietojärjestelmälain 18 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan Oikeusrekisterikeskuksen on poistettava henkilötiedot ratkaisu- ja päätösilmoitusjärjestelmästä vuoden kuluessa siitä, kun toiselle viranomaiselle välitettävät ilmoitukset rekisterinmerkintöjen tekemistä varten on toimitettu viranomaiselle, ja ratkaisua tai sen lopputulosta koskevat merkinnät viiden vuoden kuluessa siitä, kun asiassa on annettu lainvoimainen ratkaisu. Momentin 2 kohdan mukaan Oikeusrekisterikeskuksen on poistettava henkilötiedot diaari- ja asianhallintatietojen valtakunnallisesta käsittelyjärjestelmästä vuoden kuluessa siitä, kun asiassa on tehty ratkaisu. Tiedot poistetaan määräaikojen kuluessa tietojärjestelmälaissa tarkoitetuista valtakunnallisista järjestelmistä, mutta tiedot jäävät tuomioistuinten, Syyttäjälaitoksen ja oikeusaputoimistojen omiin rekistereihin.
Ratkaisu- ja päätösilmoitusjärjestelmän tiedoille on säädetty kaksi toisistaan poikkeavaa poistoaikaa riippuen poistettavista henkilötiedoista. Diaari- ja asianhallintatietojen valtakunnalliselle käsittelyjärjestelmälle on säädetty vuoden poistoaika. Lain esitöissä poistoaikoja on perusteltu osajärjestelmien käyttötarkoituksella. Koska säännökset koskevat vain valtakunnallista järjestelmää, niillä ei ole vaikutuksia niiden oikeushallinnon viranomaisten järjestelmiin ja rekisteritietoihin, joita valtakunnalliseen järjestelmään sisältyy. Kun lakia on valmisteltu, mainitut osajärjestelmät ovat olleet toisistaan selvästi erillisiä järjestelmiä. AIPA- ja HAIPA-järjestelmissä sekä diaaritiedot että ratkaisuasiakirjat ja niiden välittämistä koskevat tiedot tallennetaan samalle asialle, minkä vuoksi niiden eriaikainen poistaminen ei ole tarkoituksenmukaista.
Tietojärjestelmälain 7 §:n mukaan Oikeusrekisterikeskus toimii oikeushallinnon valtakunnallisen tietojärjestelmän rekisterinpitäjänä. Oikeusministeriö huolehtii puolestaan tietojärjestelmän kehittämisestä ja käyttöpalvelujen järjestämisestä, mutta sillä ei ole rekisterinpitäjän asemaa eikä valtuuksia. Tuomioistuinlain (673/2016) 1.1.2020 voimaan tulleen 19 a luvun 2 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan Tuomioistuinviraston tulee huolehtia tuomioistuinten tietojärjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä. Vastuu siirtyi oikeusministeriöltä Tuomioistuinvirastolle. Tuomioistuinvirasto huolehtii myös Syyttäjälaitoksen käyttämien tietojärjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä, koska ne (Sakari ja AIPA) ovat yhteisiä tuomioistuinten kanssa. Tuomioistuinviraston vastuulla ei kuitenkaan ole valtakunnallisen tietovarannon kehittäminen ja ylläpito, vaan tuomioistuinten ja Syyttäjälaitoksen käyttämien tosiasiallisten tietojärjestelmien kehittäminen.
Lisäksi Asianajajaliitto ehdotti, että 12 §:n mukainen katseluoikeus laajennettaisiin koskemaan asianajajia, koska myös asianajajille on tärkeää oikeuskäytännön yhtenäisyyden varmistaminen. 12 §:ssä säädetään siitä, miten valtakunnalliseen tietovarantoon tietoja tallentavat oikeushallinnon viranomaiset voivat käyttää muiden oikeushallinnon viranomaisen tietovarantoon tallentamia tietoja. Lisäksi pykälässä säädetään oikeusministeriön ja Tuomioistuinviraston oikeudesta käyttää tilastointi- ja raportointijärjestelmään tallennettuja tietoja toimintansa suunnittelua ja seurantaa varten. Pykälässä ei säädetä yleisestä eikä oikeuslaitoksen ulkopuolisten tahojen tietojensaantioikeudesta, eikä Asianajajaliitto tallenna tietoja oikeushallinnon valtakunnalliseen tietovarantoon. Lausunto ei tältä osin aiheuta muutosta ehdotuksiin.
Korkeimmat oikeudet ohjaavat lainkäyttöä ennakkopäätöksillään, mutta tuomioistuimella voi olla tarve saada tutustua myös muiden tuomioistuinten ratkaisuihin erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa tiettyjä asioita tulee tuomioistuimen käsittelyyn vain yksittäisiä juttuja tai joissa ei ole muodostunut ylimpien tuomioistuimien oikeuskäytäntöä. Tietyt säännökset myös velvoittavat tuomioistuimia huomioimaan lainkäytön yhtenäisyyden. Perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Yhdenvertaisuus onkin keskeinen tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä ohjaava periaate. Yhdenvertaisen kohtelun toteutuminen edellyttää myös alueellista tasapuolisuutta, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei eri alueellisilla tuomioistuimilla tulisi olla ainakaan merkittävästi toisistaan poikkeavia, pysyviä ratkaisulinjoja. Yksityiskohtaisempia säännöksiä lainkäytön yhtenäisyyden huomioimisesta on esimerkiksi rikoslaissa ja oikeudenkäymiskaaressa. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 8 a §:ssä taas todetaan, että jos hovioikeudessa asian ratkaisua istunnossa harkittaessa vallitseva mielipide poikkeaa korkeimman oikeuden tai hovioikeuden taikka toisen hovioikeuden omaksumasta oikeusperiaatteesta tai lain tulkinnasta, asia tai sen osa voidaan siirtää käsiteltäväksi vahvennetussa istunnossa tai täysistunnossa. Hovioikeuden tulee siten tuntea myös muiden hovioikeuksien oikeuskäytäntöä.
Tietojärjestelmälain 8 §:ssä säädetään tietojärjestelmän osajärjestelmien käyttötarkoituksista. Pykälässä säädetyissä osajärjestelmissä ei ole kysymys kolmesta erillisestä tietojärjestelmästä, vaan tietojärjestelmän osajärjestelmät sisältävät useita tosiasiallisia tuotantokäytössä olevia tietojärjestelmiä, joiden käyttötarkoitus ratkaisee, mihin osajärjestelmään kunkin tietojärjestelmän tietosisältö kuuluu.