Toimeentulotuki

Toimeentulotuki

Toimeentulotuki Lohja


Asiaa valmisteltaessa pyydettiin lausunnot työ- ja elinkeinoministeriöltä, sisäministeriöltä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralta, Etelä-Suomen aluehallintovirastolta, Lounais-Suomen aluehallintovirastolta, tietosuojavaltuutetulta, eduskunnan oikeusasiamieheltä, Kansaneläkelaitokselta, Helsingin hallinto-oikeudelta, Suomen Kuntaliitto ry:ltä sekä Vantaan kaupungilta, Kouvolan kaupungilta, Rovaniemen kaupungilta ja Perusturvakuntayhtymä Karviaiselta. Lounais-Suomen aluehallintovirasto ja peruskuntayhtymä Karviainen eivät jättäneet lausuntoa. Työ- ja elinkeinoministeriö sekä Helsingin hallinto-oikeus ilmoittivat, ettei heillä ole lausuttavaa esityksen johdosta. Lisäksi lausunnot antoivat Ahvenanmaan maakunta, Suomen sosiaali- ja terveys ry SOSTE, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry sekä Kriminaalihuollon tukisäätiö KRITS.

Täydentävä Toimeentulotuki Espoo


Sosiaalihuollon asiakkuus on julkisuuslain, henkilötietolain sekä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaan salassa pidettävää tietoa. Salassapidettäviä tietoja joudutaan kuitenkin antamaan erilaisissa viranomaisten välisissä yhteistyötilanteissa ja näitä tilanteita on tässä laissa tarkennettu. Nyt esitetyt tiedon saantia ja luovutusta koskevat säännökset ulottavat Kansaneläkelaitokseen vastaavan sääntelyn kuin mikä on koskenut kuntia. Tältä osin asiakkaan asema ei siis muutu.

Kela Henkilökortti Toimeentulotuki


Kansaneläkelaitosta koskevat ehdotukset apteekkitietojen ja vuokranantajatietojen sähköisestä siirtämisestä helpottavat asiakkaan asiointia eikä asiakkaan tarvitse turvautua asioinnissaan jatkossa paperisiin asiakirjoihin. Säännöksissä annetaan oikeus näiden tietojen luovutukseen, mutta luovutus on toimeentulotukilain sääntelyllä rajattu vain perustoimeentulotuen kannalta välttämättömiin tietoihin.

Kela Henkilökortti Toimeentulotuki

Opiskelija Ei Kesätöitä Toimeentulotuki


Laki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta (815/2014) vahvistettiin 26 päivänä kesäkuussa 2015 ja laki tulee voimaan 1.1.2017. Lain mukaan perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirretään Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi. Toimeentulotuen täydentävä ja ehkäisevä osa säilyvät edelleen kuntien vastuulla. Kunnat osallistuvat perustoimeentulotuen rahoitukseen edelleen siten, että kuntien rahoitusosuus kustannuksista on 50 prosenttia.

Mitä Toimeentulotuki Kattaa


Esityksen tavoitteena on tehdä täydentäviä muutoksia lainsäädäntöön sen varmistamiseksi, että perustoimeentulotuen siirtyminen Kansaneläkelaitokselle voidaan panna toimeen aiemmin hyväksytyn lainsäädännön tavoitteiden mukaisesti. Toimeentulotuen myöntämiseen liittyvä toimivallan jako Kansaneläkelaitoksen ja kuntien välillä edellyttää, että yhteys kunnan ja Kansaneläkelaitoksen välillä toimii tiiviinä.

Kela Ja Toimeentulotuki


Kela-siirron toteuttama toimivallan jako Kansaneläkelaitoksen ja kuntien kesken aiheuttaa sen, että toimeentulotuen alentamisharkintaan liittyviä viranomaisten välisiä tietojenluovutustilanteita tulee lisää. Toimeentulotukea koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä tietoja, joiden saantia ja luovutusta koskevia säännöksiä on ollut tässä esityksessä vielä tarpeen tarkentaa. Näin salassa pidettävätkin tiedot ovat aina tarvittaessa käytettävissä ainakin pyynnön perusteella. Nämä muutokset selkeyttävät viranomaisten asemaa tiedon luovutustilanteissa.

Työttömyysturva Ja Toimeentulotuki


Esityksen tavoitteena olisi tarkentaa toimeentulotuen haku- ja viranomaisprosesseja toimivallan jakautuessa Kansaneläkelaitoksen ja kuntien kesken. Esityksessä ei puututtaisi toimeentulotuen myöntämisperusteisiin eikä tuen rakenteeseen.